Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku

Ensiaskeleet urapolulla koostuvat uuden oppimisesta ja jatkuvasta kehittymisestä

Santeri Kallio aloitti urapolkunsa Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy:n rakennesuunnittelijana jo ennen valmistumista. Välillä vastaan tulee haastaviakin tilanteita, ja välillä käydään porukalla heittämässä frisbeegolfia.

Vajaa vuosi on sujahtanut siitä, kun Santeri Kallio aloitti täysipäiväisenä rakennesuunnittelijana Insinööritoimisto Aalto-Setälällä. Santeri valmistui keväällä 2019 rakennusinsinööriksi Turun AMK:sta, mutta teki jo opintojensa ohessa pienempiä pätkiä talossa aina sen mukaan, miten opinnot antoivat myöden.
Aalto-Setälään Santeri päätyi hyvin perinteistä reittiä: yrityksen työntekijöitä kävi koululla kertomassa työmahdollisuuksista, joihin Santeri päätti tarttua ja laittoi hakemuksen menemään.
”Minua kiinnosti Aalto-Setälässä se, että yritys vaikutti sopivan kokoiselta työyhteisöltä. Ajattelin etukäteen, että pääsen varmaankin kasvattamaan osaamistani monipuolisesti eri tehtävissä ja oppimaan paljon uutta”, Santeri kuvailee, ”ja niin on myös käynyt.”

Työpäivissä piristävät monipuoliset tehtävät ja yhteiset hetket porukalla

Santerin työnkuva koostuu rakennesuunnittelun ja rakennepiirustusten lisäksi kohteiden katselmuksista ja muutossuunnittelusta. Mielenkiintoista otetta päiviin tuo työn vaihtelevuus: välillä käydään kohteissa paikan päällä katsomassa, miten projektit etenevät. On hyvin palkitsevaa, kun on itse luonut piirustukset ja sitten näkee omat kädenjälkensä, miten kohteita konkreettisesti tehdään ja toteutetaan. Työpäivät alkavat Aalto-Setälällä aina yhteisellä kahvihetkellä, joista Santeri erityisesti nauttii. Porukka ottaa uudetkin tulokkaat sulavasti joukkoonsa ja yhteisen pöydän ääressä vallitsee hyvä henki. ”Ilmapiiri on sellainen, että voi jutella kenen kanssa vaan. Huumoria löytyy”, Santeri naurahtaa. Santerilla ei ollut aloittaessaan erityisiä odotuksia Aalto-Setälää kohtaan, mutta hän yllättyi positiivisesti kannustavasta ja avoimesta kulttuurista. On helppoa mennä esimiehelle tai kenelle tahansa juttelemaan ja kysymään mielipiteitä tai neuvoja. ”Aina saa ja pitää tulla kysymään, näin meille on sanottu.”

Uuden oppiminen on työn parasta antia

Se, että pääsee koko ajan oppimaan uutta ja kehittymään, pitääkin työn Santerin mielestä mielenkiintoisena. Erityisen motivoivaa on, kun vastaan tulee haastaviakin hetkiä, joissa pääsee koettelemaan kykyjään ja oppii itselle uusia asioita. Tärkeintä työssä kuitenkin on, että hommat tulee tehtyä kunnolla ja aikataulussa. Työssä suoriutuminen edellyttääkin Santerin mukaan priorisointikykyä ja hyviä yhteistyötaitoja.
Vapaa-ajallaan Santerin voi löytää puuverstaalta nikkaroimasta itselleen ruokapöytää tai sohvapöytää. Käsillä tekeminen tuo mukavaa vastapainoa suunnittelutyölle, jossa ei välittömästi näe omaa kädenjälkeä. ”Välillä käydään myös työporukan kesken heittämässä frisbeegolfia”, Santeri kertoo.
Työelämään siirtymisen kynnyksellä olevia opiskelijoita ja vastavalmistuneita Santeri kehottaa rohkeasti hakemaan töitä. ”Työssä sitä sitten oppii”, Santeri kannustaa.

Kårkulla Kirjala, hallintorakennus
ja keskuskeittiö

Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Tilaaja:

Kårkulla Samkommun

Roolimme:
Projektinjohto, työmaavalvonta ja rakennesuunnittelu
Laajuus:
2 600 m2
Aikataulu:
01/2012 – 06/2013
Toteutus:
Toimimme asiakkaan apuna projektinjohdossa, työmaavalvonnassa ja rakennesuunnittelussa kohteen hallintorakennuksen ja keskuskeittiön rakentamisessa. Hallintorakennus on kaksikerroksisen, ja sinne rakennettiin toimistotiloja, verstas, keskusarkisto, sosiaalitiloja ja väestönsuoja. Keskuskeittiö on yhdessä kerroksessa.

Talo E

Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Tilaaja:
Yksityinen
Roolimme:
Projektinjohto, työmaavalvonta ja LVIA-suunnittelu
Laajuus:
170 + 30 m2
Aikataulu:
10/2018- 06/2019
Toteutus:
Kohde on meren rannalla sijaitseva yksityinen omakotitalo. Hanke käsitti vanhan rakennuksen purkutyöt ja uuden omakotitalon rakennuksen pihavarastoineen. Me olimme asiakkaamme tukena projektinjohdossa, työmaavalvonnassa ja LVIA-suunnittelussa.

Asunto Oy Sokerinranta

Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Tilaaja:
Asunto Oy Sokerinranta
Roolimme:
LVI-suunnittelu, valvonta ja projektinjohto
Laajuus:
6 062 m2, 4 kpl kerrostaloa, 306 asuntoa
Aikataulu:
02/2012–10/2014
Toteutus:
Kohde on Turun jokirannassa sijaitseva vuonna 1963 valmistunut asunto-osakeyhtiö, jossa toteutettiin kokonaisvaltainen linjasaneeraus. Kokonaisuudessaan asunto-osakeyhtiö pitää sisällään 4 kerrostaloa, 1 lamellitalon sekä yhden liiketilan. Asuntoja kerrostaloissa on yhteensä 306. Meidän vastuullamme oli suorittaa laajan hankkeen LVI-suunnittelu, valvonta ja projektinjohto.

Asunto Oy Linnanrinne

Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Tilaaja:
Asunto Oy Linnanrinne
Roolimme:
LVI-suunnittelu, valvonta ja projektinjohto
Laajuus:
24 300 m2, 5 kpl kerrostaloa, 293 asuntoa
Aikataulu:
06/2007–11/2010
Toteutus:

Vuonna 1966 valmistunut Asunto Oy Linnanrinne seisoo näkyvällä paikalla Turun jokirannassa. Asunto-osakeyhtiö kattaa 5 kerrostaloa sekä yhden toimistorakennuksen. Yhteensä asuntoja on kerrostaloissa 293. Yhtiössä toteutettiin kokonaisvaltainen linjasaneeraus, jossa olimme mukana vastaamassa hankkeen LVI-suunnittelusta, valvonnasta ja projektinjohdosta.

S-Market Kaarina

Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Tilaaja:
Turun Osuuskauppa
Roolimme:
Projektinjohto ja työmaavalvonta
Laajuus:
3 490 m2
Aikataulu:
11/2015–05/2016
Toteutus:

Moderni myymälärakennus on suosittu ruokatavarakauppa Kaarinan keskustassa. Uudisrakennuksena toteutettu kohde rakennettiin kaksikerroksiseksi, ja se on laajuudeltaan 3 490 m2. Aalto-Setälän vastuulla oli hankkeen projektinjohto ja työmaavalvonta.

Hotelli Seurahuone

Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Tilaaja:

Turun Osuuskauppa

Roolimme:
Projektinjohto ja työmaavalvonta
Laajuus:
6 616 m2
Aikataulu:
09/2017–02/2019
Toteutus:
Hotelli Seurahuone on tyylikäs ja moderni hotelli Turun keskustassa. Hotelli pitää sisällään 140 huonetta, yleisiä tiloja ja sisäpihan. Olimme asiakkaamme tukena hotellin laajassa peruskorjauksessa vastaamassa projektinjohdosta ja työmaavalvonnasta.

Svenska Gården i Åbo

Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Insinööritoimisto Aalto-Setälä svenska gården
Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Tilaaja:
Fastighetsaktiebolaget Svenska Gården i Åbo
Roolimme:
Projektinjohto ja työmaavalvonta
Laajuus:
11 800 m2 + 10 280 m2
Aikataulu:
09/2016–11/2018
Toteutus:
Kohde on näkyvä ja suojeltu arvokiinteistö Turun ydinkeskustassa, ajanviettopaikkana suositun jokirannan kupeessa. Hanke käsitti Bassintalon laajan saneerauksen ja uudisrakennuksen sisäpihalle, sekä myös Gillesgårdenin saneerauksen. Me vastasimme hankkeen projektinjohdosta ja työmaavalvonnasta.

Palvelutalo Hemmet

Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Tilaaja:
Stiftelsen Hemmet i Åbo
Roolimme:
Projektinjohto ja työmaavalvonta
Laajuus:
700 m2
Aikataulu:
02/2017–11/2018
Toteutus:

Palvelutalo Hemmet on suojeltu arvokiinteistö Turun Vartiovuoren laella. Hanke käsitti ullakon saneerauksen, jonka yhteydessä rakennukseen toteutettiin uusia tiloja: nyt ullakolla sijaitsee päiväkoti, kokoontumis- ja työtiloja sekä kahvila. Me toimimme asiakkaamme tukena projektinjohdossa ja työmaavalvonnassa.

As Oy Linnalehto

Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Tilaaja:
Pohjola Rakennus Oy
Roolimme:
Rakennesuunnittelu
Laajuus:
2 400 m2
Aikataulu:
02/2017–10/2017
Toteutus:
As Oy Linnalehto on Kakolanmäellä sijaitseva kerrostalo. Autoimme asiakastamme toteuttamalla kokonaisuudessaan kerrostalon rakennesuunnittelun.

As Oy Yliopistonkatu 6

Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Tilaaja:
As Oy Turun Yliopistonkatu 6
Roolimme:
Projektinjohto ja työmaavalvonta
Laajuus:
5 770 m2
Aikataulu:
08/2017- 12/2018
Toteutus:
Kohde on vuonna 1971 valmistunut 8-kerroksinen asuinrakennus, jonka yhteydessä on myös huoltoasema sekä liikerakennus. Tehtävämme oli suorittaa projektinjohto ja työmaavalvonta hankkeessa, joka kattoi julkisivujen, parvekkeiden ja vesikatteen korjaustyöt.

As Oy Skanssinkatu 22

Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Tilaaja:
Pohjola Rakennus Oy
Roolimme:
Rakennesuunnittelu
Laajuus:
20 400 m2, josta kylmää autohallia 8 500 m2 kahdessa kerroksessa
Aikataulu:
02/2017 – 10/2018
Toteutus:
Kohde on keskeisellä paikalla uutta, nousevaa asuinaluetta Turussa. Toteuttamamme hanke käsittää kahden 6-kerroksisen ja yhden 10-kerroksisen rakenne- ja elementtisuunnittelun. Näiden lisäksi vastasimme pysäköintihallin ja sen päällä olevan pihatason rakennesuunnittelusta.

As Oy Linnanpiha

Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Tilaaja:
Pohjola Rakennus Oy
Roolimme:
Työmaavalvonta
Laajuus:
5 245 m2
Aikataulu:
12/2016 – 04/2018
Toteutus:
Suoritimme työmaavalvontaa uudiskohteen rakennettuun kerrostaloon. Talossa on 6 kerrosta ja maan alla pysäköintihalli.

Kapellskärs Hamn

nor-kapellskar
Tilaaja:
Roslags Hamnar
Roolimme:
Pää- ja rakennesuunnittelu
Toteutus:

Toteutimme pää- ja rakennesuunnittelun hankkeeseen, joka käsitti 2 kpl teräsrakenteisia ylä- ja 2 kpl alaramppeja.

As Oy Linnanpuisto

Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Tilaaja:
Pohjola Rakennus Oy
Roolimme:
Työmaavalvonta
Laajuus:
10 800 m2
Aikataulu:
9/2016 – 02/2018
Toteutus:

Suoritimme työmaavalvontaa uudiskohteen rakennettuun kerrostaloon. Talossa on 6 kerrosta ja maan alla pysäköintihalli.

Kårkulla Peppargränd

Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Tilaaja:
Kårkulla Samkommun
Roolimme:
Projektinjohto, työmaavalvonta ja rakennesuunnittelu
Laajuus:
920 m2
Aikataulu:
06/2013 – 08/2014
Toteutus:
Uudisrakennuksena toteutunut hanke on asuntolarakennus, jossa huomioitiin erityistä tukea tarvitsevien esteettömät ympäristöt. Meidän vastuullamme oli projektinjohto, työmaavalvonta ja rakennesuunnittelu. Hanke oli ARA:n lainoittama.

Mariehamn Västerhamn

nor-vasterhamn
Tilaaja:
Mariehamns Stad, Mariehamns Hamn
Roolimme:
Pää- ja rakennesuunnittelu
Toteutus:

Olemme suorittaneet pää- ja rakennesuunnittelua useille rakennushankkeille Maarianhaminan satamassa. Hankkeet ovat pitäneet sisällään mm. Laituripaikkojen 3–6 matkustajasillat ja maihinnoususillat sekä laituripaikka 6:n laiturin ja tihtaalin. Näiden lisäksi hankkeemme ovat käsittäneet laiturikorjauksia ja -muutoksia laituripaikoilla 2–6.

Utrikeskaj, Långnäs Hamn

nor-langas
Tilaaja:
Långnäs Hamn Ab
Roolimme:
Pää- ja rakennesuunnittelu
Toteutus:
Vastasimme hankkeessa ulkomaanliikenteen laiturin, rampin, matkustajasillan, maihinnoususillan ja tihtaalin pää- ja rakennesuunnittelusta. Tämän lisäksi suoritimme terminaalirakennuksen arkkitehtisuunnittelun ja alueen liikennesuunnitelman.

Frihamnen Tukholma

nor-tukholma
Tilaaja:
Stockholms Hamn
Roolimme:
Pää- ja rakennesuunnittelu
Toteutus:
Tukholman satamassa sijaitseva hankkeemme käsitti yhden matkustajasillan ja kaksi maihinnoususiltaa. Vastuullamme oli hankkeen pää- ja rakennesuunnittelu.

Tallinnan Satama lauttapaikka 5

nor-tallinna
Tilaaja:
Tallinnan Satama
Roolimme:
Pää- ja rakennesuunnittelu
Hankkeen kuvaus:
Hanke käsitti matkustajasillan ja 2 kpl maihinnoususiltoja.
Toteutus:
Suoritimme pää- ja rakennesuunnittelua Tallinnan satamassa sijaitsevaan hankkeeseen, joka käsitti matkustajasillan ja 2 kpl maihinnoususiltoja.

Övningshamn Maarianhamina
meripelastus- ja harjoituskeskus

nor-ovningshamn
Tilaaja:
Ålands Landskapsstyrelse
Roolimme:
Pää-, arkkitehti ja rakennesuunnittelu.
Toteutus:
Maarianhamina meripelastus- ja harjoituskeskuksen hankkeemme käsitti laiturin, koulutusrakennuksen ja laitteiden terästasojen pää-, arkkitehti- ja rakennesuunnittelun.

Viking Line Turun terminaali

201911-Nord-Engineering-25
201911-Nord-Engineering-5
201911-Nord-Engineering-3
201911-Nord-Engineering-21
201911-Nord-Engineering-22
Tilaaja:
Viking Line Abp
Roolimme:
Rakennesuunnittelu, pääsuunnittelu
Toteutus:

Viking Linen terminaali Turun satamassa on tärkeä ja vilkas terminaali. Meidän roolimme hankkeessa oli vastata terminaalin itäpään, kahvilan ja syöttökäytävien laajennustöiden rakennesuunnittelusta sekä kahden matkustajasillan pääsuunnittelusta.

Lilla Hummelholm

Lilla Hummelholm
Tilaaja:
Ålands Landskapsstyrelse
Roolimme:
Pää- ja rakennesuunnittelu
Toteutus:
Toteutimme pää- ja rakennesuunnittelun hankkeeseen, joka käsitti säädettävän maakuntalauttojen rampin sekä laiturin.

As Oy Kiinanmylly ja -piha

Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Insinööritoimisto Aalto-Setälä Oy Turku
Tilaaja:
Turun ylioppilaskyläsäätiö
Roolimme:

Projektinjohto ja työmaavalvonta

Laajuus:
13 400 m2 + purku-urakka 3 000 m2
Aikataulu:
06/2014–02/2016
Toteutus:
Laaja hanke piti sisällään vanhan asuin- ja liikerakennuksen purkamisen sekä kahden uudisrakennuksen rakentamisen. Uudisrakennuksista Talo Kiinanmylly kattaa 8 kerrosta ja Talo Kiinanpiha 4 kerrosta. Hankkeeseen kuului myös alapuolisten kellarikerrosten (VSS, parkkihalli, tekniset tilat) rakentaminen. Rakennusten yhteenlaskettu kokonaisala on n. 13 400 m2, kohde valmistui helmikuussa 2015. Aalto-Setälän rooli hankkeessa oli vastata projektinjohdosta ja työmaavalvonnasta.